Lasten taidekoulu Art-Rita

 

 

Lasten ja nuorten kuvataidekoulu Art-Rita on toiminut vuodesta 1994 Kruununhaassa, Helsingissä.

Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta on vuonna 2005 myöntänyt koululle oikeuden antaa taiteen perusopetusta.

Art-Ritan toiminnan tavoitteena on etenevä tavoitteellinen kuvataideopetus. Kasvatustavoitteena on innovatiivinen, aktiivinen, toimintakykyinen persoona.

Materiaalien tuntemus ja käyttö sekä erilaisten tekniikoiden oppiminen tapahtuu luontevasti teemoihin perustuvassa työskentelyssä. Teemat vaihtelevat lukukausittain ja lukukauden lopussa järjestetään näyttely lasten teoksista. Tähänastisia teemoja ovat olleet mm. Venetsia, Atlantis, Avaruus, Antiikin Kreikka, taidehistorian eri suuntauksia, yksittäisten taiteilijoiden tuotantoon perehtyminen (syksyllä 2006 amerikkalainen taiteilija Keith Haring), joitakin kirjoija; Odysseus, Pikku prinssi, Tarina vailla loppua, Hulabaloo hedelmätarhassa jne.)

Opetusmenetelminä ovat tutkiminen, havainnointi, elämykset, tiedon saanti ja mielikuvituksen kehittäminen - TEKEMINEN.

Opetus tapahtuu pienissä ryhmissä (korkeintaan 8 lasta / ryhmä), mikä takaa opetuksen yksilöllisyyden.

Materiaaleina käytämme korkealaatuisia taiteilijatarvikkeita.

 

Lasten taidekoulu lehdistössä

 

HS - Kulttuuri - 17.12.2005 - Jukka Yli-Lassila:

"Jospa keräilijä nyt tekisi hankinnan"

"Viimeinen etappimme on Galleria Krista Mikkola Neitsytpolulla. Pieneen tilaan on sovitettu tunnelmallinen Jouluseimi, jonka pääosassa ovat lasten kuvataidekoulu Art-Ritan oppilaiden tulkinnat ikoneista.
Kuutti Lavosen arkkienkelit, Nanna Suden tähtitaivas ja Rosa Liksomin primitiiviset 'luostarimaalaukset' ovat näyttelyssä melkein sivuosassa - niin vahva on lasten tekemän ikonostaasin vaikutus.
Lisäksi näyttelyssä on jouluseimi-installaatio. Suitsuke savuaa ja taustalla soi kirkkomusiikki.
'Tässähän aivan unohtaa olevansa nykytaiteen myyntinäyttelyssä', Lars Swanljung lämpenee."

"Voimakkaimman tunnelman Swanljung aisti Krista Mikkolassa: 'Lasten ikonostaasi herätti lämpimiä tunteita. Minusta juuri se on naivismia parhaimmillaan. Kokonaisuus oli sopivan salaperäinen. Jouluinen ilmapiiri.'"

 

HS 14.12.2005 - Timo Valjakka:

"Lasten töistä syntyi oikea näyttely"

"Krista Mikkola on koonnut galleriaansa epätavallisen ja joulukuisen kaamoksen raskautta piristävän joulunäyttelyn. Esillä on Helsingin Kruununhaassa toimivan lasten kuvataidekoulun Art-Ritan oppilastöitä, maalauksia, piirustuksia ja kollaaseja. Iloisten ja värikkäiden kuvien ja kimaltelevien koosteiden tekijät ovat 5-12-vuotiaita. "

 

Helsingin Uutiset 27.11.2005:

"Kruununhaan kuviksessa presidentti tanssii pöydällä"


Kommentti erään oppilaan vanhemmalta

Lausunto

Taideopettaja Riitta Marttinen on vuodesta 1994 lähtien pitänyt lasten taidekoulua Helsingissä ja vuosien mittaan tullut tunnetuksi vankkana kulttuurivaikuttajana tällä saralla.

Oma poikani on jo neljän vuoden ajan ollut Riitta Marttisen oppilaana ja me vanhemmat olemme tänä aikana nähneet miten sivistävä sekä taitoa ja luovuutta antava hänen opetuksensa on ollut. Mielestämme Marttisen antamat taidevirikkeet ovat välttämättömiä, kun muistamme miten syrjityssä asemassa taideaineet ovat kouluissamme.

Art-Ritan luokissa ei ainoastaan maalata ja piirretä vaan oppilaat tutustuvat taidehistorian valossa myös syvemmin kuvataiteen vaiheisiin ja merkitykseen.

Vuositasolla Riitta Marttisella on noin 50 oppilasta eri luokissa. Opetus tapahtuu iltapäivisin varsinaisen koulupäivän jälkeen.

Helsingissä Kalevalan päivänä 2006

Dan Sundell
Kuvataidekriitikko
Hufvudstadsbladet